Ikääntynyt kirjastonhoitajakaan, joka tapasi nyökätä hänelle työpisteeltään vanhan osaston sisäänkäynnin luona, ei ikinä astunut tälle puolelle. Marie arveli sen johtuvan kaikista niistä käytävistä, jotka tekivät matkasta työlään. Etäisyyttä osastojen välillä oli lähestulkoon sata metriä. Lattia oli kivinen ja kova, ja välissä oli vielä kavuttava ja laskeuduttava useita rappukäytäviä. Vähitellen Marie uskaltautui jättämään käyttämänsä tietokirjat pinoihin työpisteensä luokse sen sijaan, että olisi raahannut niitä edestakaisin joka päivä. Ping! Marie säpsähti. Lukupisteen tilille oli saapunut uusi sähköposti. Tiliä ei ikinä käytetty muuhun kuin tiedekunnan sisäisiin viesteihin, eikä kukaan oikeastaan lukenut sitä. Lähettäjä: Xxx. Marie rypisti kulmiaan. Taas. Hän muisti vielä edellisen viestin, joka oli saapunut alkuviikosta. Sen hän oli poistanut luullen sitä roskapostiksi. Nyt hän kuitenkin tarttui hiireen ja avasi viestin. Hän tunnisti tekstin. Katkelman, lainauksen jostain proosasta: "Il est toujours comme ça?" Marie luki jonkin aikaa verkkaisesti eteenpäin, mutta huomasi pian punastuvansa.